Sensuroimaton totuus kuiviketurpeen tulevaisuudesta

Luonnonvarakeskus Luken tuore selvitys, ”Kuiviketilanteen nykytilan tarkastelu ja lähitulevaisuuden kehitysnäkymien arviointi”, on mielenkiintoista – ja huolestuttavaa – luettavaa. Asiantuntija-arvioiden sekä kuivikkeiden tuottajille ja käyttäjille tehtyjen kyselyiden perustella edessä on paitsi kuivitus- myös koko kotimaisen ruoantuotannon kannattavuuskriisi. 

Nykyisessä poliittisessa ja maailmanpoliittisessa ilmastossa tärkeimpiä kuivikkeiden raaka-aineita, puuta ja turvetta, on saatavilla entistä vähemmän samaan aikaan, kun kysyntä on kasvussa. Todella monissa Luken kyselyn vastauksissa mainitaan turve kuivikemateriaalina, jolle ei ole korvaajaa. Turpeen kotimaiset varannot ovat periaatteessa runsaat, joten mikä siis mättää?

Globaalit ongelmat iskevät myös paikallisesti

Huolimatta turpeenpolton alasajosta maassamme vielä muutama vuosi sitten vaikutti siltä, että jo hyötykäyttöön valjastettujen suoalueiden kuiviketurvevarannot riittävät vuosikymmenten tarpeisiin. Sitten Ukrainan sota kaiken muun aiheuttamansa pahan lisäksi sotki raaka-aineiden dynamiikan myös Suomessa. Venäjän-tuonnin loppuessa kotimaiseen puuraaka-aineen kysyntä energiantuotantoon lisääntyi nopeasti, minkä seurauksena sen hankinta kuiviketuotantoon ei ole taloudellisesti realistista. Tämä taas on lisännyt kuiviketurpeen kysyntää. Kun tähän lisätään se, että turpeen Venäjän-tuonnin aiempi n. 10 prosentin osuus on nyt nolla, yhtälö on haastava.

Taannoisilla Kone Agria -messuilla yleisimmät kysymykset osastollamme olivat ”kauanko turvetta saa vielä tuottaa” ja ”riittääkö sitä edes ensi kevääseen asti”. Siinä missä aiemmin on puhuttu hinnasta ja laadusta, nyt päällimmäinen huoli on saatavuus.

Turvetta on, samoin tarvetta – missä ongelma?

Jo sana ”turve” herättää intohimoja, mutta suhtautuminen siihen riippuu asiayhteydestä. Moni ilmoittaakin vastustavansa henkeen ja vereen turpeen käyttöä periaatteessa mutta kysyttäessä toki kannattavansa sen käyttöä eläinten kuivikkeena. Ja kenellepä ei maistuisi kotimainen tomaatti, riippumatta onko hänellä hajuakaan siitä, ettei sitä löytyisi kaupan hevi-osastolta ilman kotimaista kasvuturpeen tuotantoa? Luken tutkimuksen vastauksista käykin ilmi, että Suomen turvepolitiikassa ei ole ymmärrystä tarkastella turpeen eri käyttökohteita omina kokonaisuuksinaan.

Kun kerran Suomessa riittää turvetta ja sen käyttökohteista eläinten kuivitus ja vihannesten kasvatus ovat liki kaikkien hyväksymiä, eikö voitaisi vain kuoria sananmukaisesti kermat päältä – eli nostaa vain suurempia määriä soiden pintakerrosten kuivikkeeksi ja kasvualustaksi soveltuvaa turvetta?

Pullonkauloja on kaksi: aika ja raha.

Hyödynnettävissä oleva suopinta-ala vähenee jatkuvasti, ja turpeen nostokauteen mahtuu keskimäärin noin 40 päivää, jolloin turvetta voi sääolosuhteiden puolesta tuottaa. Siinä ajassa ei ehdi määräänsä enempää jyrsiä ja kuivattaa. Uusien nostolupien odotusaika on tällä hetkellä noin viisi vuotta.

Turvetyöryhmän loppuraportissa (Korhonen ym. 2021) puolestaan todettiin, että Suomessa suon tuotto perustuu pitkälti energiaturpeen myyntiin. Mikäli suosta korjattaisiin pelkkä pintakerros, kuiviketurpeen tuotantokustannus nousisi 30–50 %. Kuivitus on heti rehun jälkeen eläintilojen toiseksi suurin muuttuva kuluerä. Jo nykyisellä hintatasolla moni tilallinen kamppailee kannattavuuden rajoilla, ja kuivikkeen raju hinnannousu saisi aikaan toiminnan lopettamien aallon maassamme.

Onko turpeelle korvaajaa?

Jos – ja kun – kysymykseen pitää ottaa kantaa juuri nyt, karu vastaus on: Ei ole. Kuivike ei ole lisäarvoa tuottava ylellisyystuote; se on välttämättömyys eläimen hyvinvoinnin kannalta. Muiden hyvien ominaisuuksiensa, kuten imukyvyn ja kierrätettävyyden, lisäksi turve on maamme kotieläintalouden antibiootti. Suomi on ainoita maita, joissa siipikarjassa ei esiinny salmonellaa, ja tämä on pitkälti turpeen ansiota.

Niukan saatavuuden aikoina, ja muutenkin, sekakuivitus eli turpeen jatkaminen muilla kuivikkeilla on hyvä idea. Valitettavasti usein tässä yhteydessä käytetystä puukuivikkeesta on vielä suurempi pula, ja siellä missä olkea on saatavilla, sitä käytetään jo. Maito-Suomessa ei viljellä viljaa, eli siellä ei ole olkeakaan.

Viimeisen vuosikymmenen aikana turpeelle on innokkaasti etsitty korvaajaa esimerkiksi ruokohelpistä, separoidusta lannasta, metsäteollisuuden lietteestä ja hiekasta. Yrittää toki pitää, mutta vielä hyvät aikeet eivät ole muuttuneet mittakaavaltaan uskottaviksi, kaupallisesti kestäviksi ja tasalaatuisiksi ratkaisuiksi, joissa toimii paitsi itse kuivitus, myös kuljetus ja kierrätys. Jokaisena päivänä, jona aiheesta keskustellaan ja uusia työryhmiä perustetaan, eläimet pitää kuivittaa jollain jo saatavilla olevalla tavalla.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Kuiviketurpeen tuottajien arvio on, että ellei mikään muutu maailmantilanteessa tai Suomen lupapolitiikassa, seuraavan viiden vuoden aikana kuiviketurpeen tuotanto vähenee lähes 50 %. Kotimaisen ruoantuotannon kannalta tilanne näyttää synkältä. Lyhyemmällä aikajänteellä jo viime kuivituskautena osa tuottajista joutui ostamaan turvetta kilpailijoilta voidakseen palvella asiakkaitaan

Onneksi uutiset eivät ole pelkästään synkkiä. Luken tutkimuksen vastaukset poikivat konkreettisena tuloksena Kuivikehuollon tiekartta -työryhmän, jonka tavoitteena on löytää keinot kuivikehuollon turvaamiseen joka tilanteessa huolehtimalla olemassa olevien ja toimivien kuivikemateriaalien saatavuudesta vähintäänkin siihen saakka, että niille on olemassa toimivia ja hinnaltaan kilpailukykyisiä vaihtoehtoja. Vapon kuivikkeet on mukana tässä työryhmässä, ja aiomme omalta osaltamme tehdä kaikkemme, että nämä sanat muuttuvat myös teoiksi.

Asiakkaillemme voimme kertoa, että omaa kuiviketurvetuotantoamme ei kohtaa niin voimakas taantuma kuin Luken tutkimukseen vastanneet keskimäärin ennustivat. Pystymme toimittamaan turvetta paitsi ensi talvena myös lähivuosina. Kuivitussesonki on myös monen muun materiaalin sesonki ja maamme kuljetuskapasiteetti rajallinen. Kehotammekin asiakkaitamme ennakoimaan tarpeen ja tekemään tilaukset ennen kuin varastossa jo betoni paistaa.

Ari Huunonen

Johtaja, Vapon kuivikkeet

Antti Hongisto

Tuotepäällikkö, Vapon kuivikkeet